Brasilia on eri
näkemysten mukaan viime vuosina jakautunut kahtia niin monesti, että kaiken
järjen mukaan osia on jo vähintään kahdeksan. Eipä siis ihme, että kaikki eivät
näistä viimeisimmistäkään jakolinjoista tunnu löytävän itseään.
(Niille jotka
eivät Brasilian tapahtumia seuraa: siellä on melkoinen hulabaloo, kun valtavan
korruptiovyyhdin selvittämisen lisäksi meneillään on liike istuvan presidentin
viraltapanemiseksi. Korruptiovyyhdin osana tutkitaan myös edellistä
presidenttiä, vasemmistoikoni Lulaa. Näyttää siltä, että suojatakseen Lulaa
istuva presidentti Dilma tarjosi tälle ministerinpaikkaa, joka toisi
syytesuojan alemmissa oikeusasteissa. Tästä suivaantuneena alemman oikeusasteen
tuomari, joka oli kuunnelluttanut Lulan puheluita, vuosi medialle Lulan ja
Dilman välisen puhelinkeskustelun, josta saa sen käsityksen, että kaksikko
juoni juuri siten kuin miltä ulos päin näyttääkin. Ja niin edelleen. Ai niin,
ja pieni joukko huutaa kaduilla sotilasdiktatuuria apuun.)
Kun saavuin Magéen
ensimmäisen kerran, meneillään olivat pormestarivaalit. Pormestarilla on
Brasiliassa koko lailla paljon valtaa ja Magéssa vielä enemmän. Eräänä päivänä
eräs oppilaistani kysyi, tiedänkö, että kaupunkiin on valittu uusi pormestari.
Sanoin tietäväni. Tyttö kertoi, että valittu pormestari on hänen tätinsä. Sepä
mukavaa, sanoin. Silloin en vielä tiennyt, että kaupungissa on kahdenlaisia
ihmisiä: niitä, jotka äänestävät hänen sukulaisiaan ja niitä, jotka eivät
äänestä.
Uusi
pormestari rakennutti Magéen monta koulua. Ne kohosivat valtatienvarsille ja
muille näkyville paikoille, ei välttämättä sinne missä oli tarvetta. Huomasin,
että monen koulun nimessä oli sama sukunimi kuin pormestarilla. Kysyin joltain
tutulta, eikö sellaista pidetä vähintäänkin naurettavana. Ei tunnuttu pitävän.
Sittemmin tajusin, että se on magélaisen politiikan omituisuuksista pienimpiä.
Se vuonna 2004 valittu pormestari maalautti kaupungintalon alaosan (ja aika paljon kaikkea muutakin) vihreäksi. |
Terra do Marlboro. Näin puolisoni kuvaili kotikaupunkinsa politiikkaa,
kun tutustuimme. Villi länsi. Ennen Brasiliassa asumistani olin kuullut lähinnä
maassa tapahtuvista toimittajien murhista. Magéssa kuulin useammista
poliittisista murhista kuin yliopistolla poliittisen historian kursseilla. Yksityiskohtaisia
tarinoita siitä, miten poliittisia vastustajia oli otettu hengiltä. Tarinoita äänten
ostamisesta, pikkurahalla.
Seuraan
brasilialaista päivänpolitiikkaa paljon vähemmän kuin suomalaista. Mietin
joskus, onko asiaan vaikuttanut se, että olen tarkastellut Brasiliaa nimenomaan
Magésta käsin. Monella kaupungin asukkaalla on nimittäin hyvin kyyninen käsitys
politiikasta. He katsovat sen olevan läpikorruptoitunutta, ja tämä arvio
ylittää ideologiset rajat. Puoluetta jota itse äänestetään ei yleensä pidetä
sen luotettavampana kuin muitakaan. Äänestysvalinnat tehdään sen perusteella,
kenen uskotaan saavan omasta näkökulmasta parempia tuloksia lyhyellä
aikavälillä. Historia on opettanut monelle, että pitkää aikaväliä ei yleensä kannata
miettiä.
Vaikka tilanne
Brasiliassa näyttää tällä hetkellä todella tulehtuneelta, se ei (joitain
sosiaalisen median törmäyksiä lukuunottamatta) kuitenkaan näytä luovan Magén
lähipiirissämme samanlaisia jakolinjoja kuin monessa muussa paikassa. Ehkä juuri
siksi, että Magéssa ei ylipäätään ole totuttu odottamaan politiikalta kovinkaan
paljoa. Ei liittovaltion tasolla, ei osavaltion tasolla eikä oman kotikaupungin
tasolla.
Itselleni kesäkuun
2013 jännitteet tuntuivat paljon suuremmilta kuin nämä nykyiset. Osin tietysti
siksi, että olin silloin Brasiliassa. Mutta myös siksi, että silloiset
jakolinjat kulkivat Magéssa turvallisuuspolitiikan teemoissa. Yhdellä puolella
olivat ihmisoikeuksien puolustajat, toisella ne, joiden mielestä poliisi teki
vain työtään turvallisuuden ja omaisuuden suojan takaamiseksi.
Se pala
minusta, mikä tuntuu kuuluvan Brasiliaan, kuuluu ennen kaikkea Magéen.
Ja siellä
politiikalta nyt vaan on totuttu odottamaan sentapaisia käänteitä, mitä valtakunnanpolitiikassa on tällä viikolla nähty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti