Magé sijaitsee Guanabaran lahden pohjukassa, vuorten juurella. Yleensä siitä on liikkumisen kannalta vain haittaa, sillä etäisyydet Rion metropolialueella ovat pitkiä eikä Magésta pääse oikein minnekään käyttämättä maksullisia teitä. Retkeä Teresópolisiin harkitessa sijainti on kuitenkin oivallinen: sinne nousee alle tunnissa ja kotoa lähtiessä voi tarkastaa, näkyykö taivaalla sillä suunnalla pilviä eli kannattaako ylipäätään nousta.
Vanijonossa edessämme on kaksi vanhempaa rouvaa. He kysyvät, olenko syntynyt Teresópolisissa (koska olen vaaleaihoinen) ja kertovat Terêssä olleen aamulla kylmää, vain kahdeksan astetta. He ovat hieman huolissaan siitä, että olen pukeutunut vain hihattomaan toppiin. Kerron että minulla on repussa pitkähihainen (en kerro, että se on superkevyt tekninen paita). Ilmeistä päätellen he luultavasti kertovat illallisella perheilleen tytönhupakosta, joka nousi vuorille käytännöllisesti katsoen alasti.
Kaunis, kaunis, kaunis. Tie Magésta vuorille on tavattoman kaunis. Ei ihme että portugalilaisille tuli mieleen rakentaa sinne kaupunkeja. Rannikkosademetsä, mata atlântica syleilee rinteitä ja Afrikan ja Etelä-Amerikan mantereiden erkautuessa syntyneen vuoriston alastomat, harmaat huiput nojaavat pastellinsinistä taivasta vasten.
Kansallispuistoon on kolme sisäänkäyntiä. Ohitamme niistä vuorten juurella sijaitsevan Guapimirimin, sinne palaamme toiste, ehkä pyörällä. Tänään suuntana on Teresópolis. Haluamme kiivetä paikkaan, josta on puiston paras näköala Dedo de Deus -huipulle. Nimi tarkoittaa Jumalan sormea.
Puistoon on pieni sisäänpääsymaksu. Oletko kaupungista, kysyy kassa. Kansallispuiston alueen kaupungeissa asuvat saavat pääsymaksusta alennuksen, paitsi ruuhka-aikoina.
Saamme retkikeskuksesta pienen kartan, mutta sitä ei tällä reissulla tarvita. Puisto ja polut ovat hyvin merkittyjä eikä merkittyjen reittien ulkopuolella saa liikkua. Matkalla valitsemallemme polulle kävelemme Trilha da Primaveraksi nimetyn, puolen kilometrin mittaisen polun. Se on helppokulkuinen eivätkä korkeuserot ole suuria. Myöhemmin luen esitteestä, että puistossa on myös yksi esteetön polku.
Meidän valitsemaamme Cartão Postal -polkua kuvataan vaikeudeltaan keskitasoiseksi, kahdessa tunnissa edestakaisin kuljettavaksi poluksi. Katsomme kelloa ja aloitamme kiipeämisen.
Suurimman osan ajasta polku on vajaan metrin levyinen ja jyrkissä kohdissa on portaantapaiset. Välillä on kapeampaa, välillä kiivetään polun yli ristiin rastiin kulkeviin juuriin kompastumista varoen.
Nouseminen saa sykkeen kohoamaan, mutta välillä pysähdyn vetämään keuhkot täyteen ilmaa ihan vain siksi, että se on niin raikasta. Metsä on varjoisa ja rauhallinen. Muita retkeilijöitä tulee vastaan harvoin. En todellakaan tarvitse päälleni enempää vaatetta, pitkähihainen roikkuu vyötäröllä niin noustessa kuin alas kiivetessä. Nautin fyysisestä rasituksesta, viikon aikana on levätty ihan tarpeeksi. Välillä jossain kahahtaa. Näemme lintuja, kerran jonkun kissankokoisen mustan eläimen. Emme kuitenkaan jaguaaria. Niitä on puiston alueella ja tajuan yhtäkkiä ymmärtäväni niitä ulkomaalaisia, jotka pelkäävät törmäävänsä karhuun missä tahansa suomalaismetsässä.
Tunnemme huipun lähestyvän jo ennen kuin näemme puiden välistä vilahtelevan maiseman. Ilma viilenee ja aurinko läikähtää iholle hiukan useammin. Puiden lehvästöt ja latvat eivät enää peitä sinistä taivasta kokonaan.
Ja siinä se on.
Edessä Jumalan sormi, alempana rinteessä Rio - Teresópolis -tie. Ihan alhaalla Magé. Annan katseeni lipua yli Guanabaran lahden ja siristän silmiä erottaakseni utuisessa horisontissa Corcovado-vuoren siluetin.
Laskeutuminen sujuu nopeammin, vaikka askeleet pitääkin asetella tarkkaan. Alhaalla katson kelloa. Meillä kului yhteensä puolitoista tuntia.
Kävelemme tietä alas retkikeskukseen. Keskuksen kupeessa on luonnonvesiallas ja altaan ympärillä monta piknikpaikkaa. Yksi roskiksista heiluu ja kolisee.
Tämän ensimmäisen koatin eli nenäkarhun nähdessäni olen innoissani. Näitä veijareita olen nähnyt aikaisemmin vain Corcovadolla.
Ostamme keskuksesta jääkaappimagneetin ja syömme pienen välipalan. Katonrajassa rapisee.
Kahvion myyjä, vanhempi rouva tulee hätistelemään pörröhännät pois. Ne yrittävät takaisin kahvion avoimeen tilaan milloin mitäkin kautta. En pysy enää laskuissa. Illalla luen Wikipediasta, että koatinaaraat elävät 20 - 40 yksilön laumoissa, urokset viihtyvät omissa oloissaan.
Vilkaisemme kelloa. Aika kävellä bussipysäkille. Ilta pimenee ja viilenee vuorilla nopeasti.
Bussipysäkki on vain sadan metrin päässä puiston portista, mutta ajoituksemme on huono. Töistä palaajat ovat jo matkalla alas ja kaksi ensimmäistä Magén vania ja yksi bussi ohittavat meidät valoja vilkauttaen - täynnä. Puolisen tuntia odotettuamme Magén naapurikaupunki Guapín bussi laittaa vilkun päälle ja taputan käsiä innosta - hikinen kroppa alkoi jo hiukan viiletä.
Ei haittaa että joudumme seisomaan ensin koko matkan alas Guapíin ja sitten vielä puolet matkasta Guapísta Magéen.
Tämä päivä oli täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti