tiistai 30. elokuuta 2016

1 223 kilometriä bussissa ja muita teknisiä tietoja koillisen retkestä

Palasimme arkeen yhden unelman toteuttaneina (ja pari uutta haavetta taskussa). Takana on 20 päivää ja 1 223 kilometriä erilaisissa kaupunkienvälisissä busseissa istumista. Reissusta jäi mieleen niin paljon, että kirjoitan siitä varmasti useammankin tarinan, mutta tässä ensin pieni tekninen tiivistys.


MIKSI NYT, MIKSI KOILLINEN

Juhlimme kymmenettä hääpäiväämme. Reppumatka Brasilian koillisrannikkoa pitkin on ollut yhteinen haaveemme jo vuosia. Alue oli meille uusi: puoliso kävi pari vuotta sitten lyhyellä työmatkalla Salvadorissa, minulle matka tällä suunnalla oli ihan ensimmäinen.

Halusimme ja löysimme sopivan yhdistelmän rantoja, kaupunkeja, kulttuuria, historiaa, ruokaa ja minkään tekemättömyyttä.



REITTI

Päivä 1: Rio - Natal (lento), kolme kokonaista päivää Natalissa.
Päivä 5: Natal - João Pessoa (bussi), kaksi kokonaista päivää João Pessoassa.
Päivä 8: João Pessoa - Recife (bussi), kolme kokonaista päivää Recifessä/Olindassa.
Päivä 12: Recife - Tamandaré (bussi), kaksi kokonaista päivää Tamandaréssa.
Päivät 15 - 16: Tamandare - Maceió - Salvador (bussi, yöbussi), kolme kokonaista päivää Salvadorissa.
Päivä 20: Salvador - Rio (lento)




OLOSUHTEET JA OMA VAATIMUSTASO

- Matala sesonki. Varasimme etukäteen ainoastaan ensimmäisen yön majoituksen ja loput sitä mukaa kun päätimme, minä päivänä siirrymme eteenpäin ja minne. Paluulipun Salvadorista Rioon ostimme reissun puolivälissä, kun pystyimme suunnilleen laskemaan, monenko päivän reissaamiseen vielä on varaa.
- Halusimme majoittuessamme edullisen perussiistin huoneen omalla kylppärillä alueelta, josta on helppo liikkua. Tämä tarkoitti yleensä sitä aluetta, jossa suurin osa turisteista majoittuu. Matkan edetessä alkoi kiinnostaa yhä enemmän myös se, onko majatalossa paikka pyykin kuivatukselle.
- Pyrimme löytämään edullisia eväsvaihtoehtoja. Halvemmallakin olisi varmasti selvinnyt, mutta silloin lounaspaikkojen etsiminen olisi vienyt enemmän aikaa. Joissain majataloissa oli kokkausmahdollisuus ja sitäkin hyödynsimme, muutaman kerran söimme niin sanotusti paremmin.
- Käytimme julkisia niin paljon kuin mahdollista. Taksilla ajoimme lähinnä silloin, kun muita vaihtoehtoja ei ollut tai julkisten käyttäminen olisi esimerkiksi vaatinut kilometrin kävelyä auringossa rinkka selässä.



BUDJETTI

- Matkaan kului meiltä yhteensä keskimäärin n. 100 euroa / päivä. Tämän päälle tuli lennot Riosta Nataliin ja Salvadorista Rioon.
- Edullisimman majoituksen (R$60/yö) löysimme Natalista (joka muutenkin oli hintatasoltaan edullisempi kuin nuo muut).
- Bussimatkojen hinta kaupunkien välillä riippui paitsi matkan pituudesta, myös siitä, millaisen bussin valitsimme (käytimme ainakin kolmen eri mukavuustason busseja). Bussiliput sisältyvät tuohon päiväbudjettiin.
- Osallistuimme kahdelle maksulliselle retkelle, muutoin suunnistimme keskenämme (ja kahdesti tutuntuttujen paikallisten opastamana)
- Budjettiin liittyen, debit-kortti oli tarpeen, sillä muutoin käteistä rahaa olisi joutunut nostamaan tosi usein.



HARMIT

- Nilkan venähtäminen ensimmäisenä päivänä Natalissa (ei onneksi niin pahasti kuin aluksi luulin, mutta juoksulenkkareita kannoin tämän vuoksi rinkassa ihan turhaan)
- Aurinkoihottuma kahdesti (hurraa kortisoni)



SALDO

- Muistoja, osa valokuviin tallennettuina, osa mielessä
- Pari uutta tuttavuutta, paljon kohtaamisia jotka saivat hymyilemään
- Jääkaappimagneetti joka kaupungista jossa nukuttiin (paitsi hitto, Tamandaré taisi unohtua!)
- Matkan varrelta löytynyt rauhallinen olo ja luottamus tulevaan


Seuraavaksi Nataliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti