maanantai 12. joulukuuta 2016

Koettu Rio eli mitä uutiset ja some eivät kerro

Nyt kun paluu Suomeen on lähellä, olen yhä useammin miettinyt, miten pystyn seuraamaan Brasiliaa ja Rion seutua etänä. Seuraan kyllä täkäläisiä uutisia Suomessa ollessakin, mutta uutisista jää niin kovin paljon pois.



Täällä ollessa aistii kaikenlaisia tunnelmia ja signaaleja ja huomaa pienet muutokset arjessa. Sellaiset jotka eivät aina välity edes perheen whatsapp-ryhmän kautta.

Esimerkiksi kun minun lisäkseni myös appeni valvoen odottaa puolisoani Riosta kotiin iltana, jona Magéen johtava tie oli tietullin kohdalla mielenosoituksen ja palavan bussin takia kahteen suuntaan poikki. (En muista tätä tapahtuneen täällä ollessamme koskaan, siis että isänsä odottaisi valvoen.)

Ilmeet ihmisten kasvoilla, kun grillatessamme yksi portille poikkeava entinen naapuri kertoo huumejengin alkaneen vaatia hänen asuinalueellaan (ehkä kymmenen minuutin kävelymatkan päässä täältä) asukkailta "suojelurahaa".

Tai ne keskustelut, joissa kerta toisensa jälkeen huomataan, että asioissa, joissa uutisten ja/tai oman facebook-uutisvirran mukaan maa on jakautunut katkerasti kahtia, erimielisetkin ovat useammasta näkökulmasta samaa kuin eri mieltä. Tai että erimielisten jako vain kahtia jonkin puolesta tai jotakin vastaan on juuri niin pelkistävä jaottelu kuin miltä kuulostaakin. Täällä keskustellen huomaa niin mielipide-erojen paikat kuin sisällötkin.

Tai kun näkee aktivistien toiminnan ottavan kerta kerralta enemmän tuulta purjeisiin - se mikä alkoi ilmaisten kirjojen kauppana, keräsi seuraavalla kerralla yli 500 kävijää ja valtavan määrän lahjoituksia: vaatteita, kenkiä, leluja. Seuraava, joulun alla järjestettävä tapahtuma kerää luultavasti vielä enemmän.

Kun syrjinnän kokemuksia eliittiyliopistolla raportoiva facebook-sivu kasvaa parissa kuukaudessa somen ulkopuolellakin vaikuttavaksi kollektiiviksi (tästä lisää myöhemmin) - ja kun lounaalla aktivistiystävän kanssa kuulee myös kaiken kulissien takana tapahtuneen.

Tällaisia eivät uutiset kerro, eikä näitä tunnelmia välitä myöskään some, vaikka miten monipuolisesti erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä seuraisin. Ja juuri nyt tuntuu tärkeämmältä pysyä kartalla kuin ehkä koskaan ennen näiden 12 vuoden aikana. Tämä on perheen lisäksi suurin syy haluta olla Riossa, kaikesta huolimatta.



Mutta niin kauan kuin paluusta ei ole tietoa, seuraan etänä sikäli kuin pystyn. Esimerkiksi tällaisia juttuja ja tällaisten kanavien kautta:


Uutisia El Paísin (portugaliksi) ja Guardianin (englanniksi) sivuilta. Saa tosin nähdä kuinka kauan seuraan ensimmäistä - paikallislehtien etujärjestö kun on hakenut korkeimmasta oikeudesta rajoituksia kansainvälisten toimijoiden (kuten juuri El País ja esimerkiksi BBC) brasilialaisille suunnatuille, portugalinkielisille uutissivustoille. Se kertoo näiden kansainvälisten toimijoiden laadusta ja merkityksestä brasilialaisessa uutistarjonnassa aika paljon.

Muiden kuin etuoikeutettujen valkoisten näkökulmia löytyy runsaasti muun muassa Geledés-sivustolta, Dona Isaura -sarjakuvasta ja Ana Paula Lisboan kolumneista.

Faveloiden tapahtumia seuraan esimerkiksi Maré Vive -yhteisön (portugaliksi) ja RioOnWatch-sivuston (myös englanniksi) kautta.

Casa Fluminense (portugaliksi) kokoaa eri kanavissaan paljon kansalaisyhteiskunnassa tapahtuvia juttuja.

Armandinho-sarjakuva (portugaliksi) kommentoi sekä ajankohtaisia että laajempia ilmiöitä.

Leo Liman (ja monen muun) valokuvat sykähdyttävät. Ostimme muuten tuon facebook-sivun kansikuvana olevan itsellemme.

Ja kun kaipaan erityisesti hyviä uutisia, tsekkaan tämän: Só notícia boa.


Mutta tunnelmat, heikot signaalit - niitä luetaan joulun jälkeen taas vain äänensävyistä. Niissä asioissa jotka puheeksi tulevat.

Hmmmmm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti