Tarina


Päivitys allaolevaan: Muutaman kuukauden harkinnan ja muutaman kuukauden säätämisen jälkeen päädyimme kesäkuun 2016 lopulla Rioon. Paluulento Suomeen on joulun alla. Saa nähdä mitä ja missä sitten. Jatkossa siis luvassa pohdintoja paitsi Riosta, myös ensi vuoden asuinpaikasta.

Muutaman mutkan kautta päädyin yksitoista vuotta sitten Rio de Janeiron metropolialueen laitamille, Magén kaupunkiin. Silloinen asuinpaikkani Piabetá oli suunnilleen tunnin bussimatkan päässä Riosta.
Bussimatkoilla laukussani oli paksu vihko johon kirjasin kaikenlaisia ajatuksia ja sattumuksia. Vähän kuin päiväkirjan korvike aikana jolloin nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, etten malttanut pysähtyä kirjoittamaan päiväkirjaa.

En asu enää Magéssa ja vihkokin on hävinnyt. Magé ja koko Rion seutu kuuluvat kuitenkin edelleen elämääni ja ajattelin jatkaa pohdiskeluja tässä blogissa.

Linkulla Riossa on viittaus kotikaupunkiini – Lahessa ajetaan linkulla. Katselen Rion metropolialuetta Guanabaran lahden (sen jota yritetään kiireellä ennen olympialaisia puhdistaa) perukoilta aina Copacabanan ja Ipaneman hiekkarannoille asti.

Riosta ja sen laitamilta, arjessa ja juhlassa. Iloja, suruja, huolia, pelkoja. Lahtelaisin silmin, brasilialaisen musiikin tahtiin.

Rion laitamilta: Piedaden ranta Guanabaran lahden pohjukassa, Magéssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti